Koittankosken Metsästysseura

 

 

Etusivu

Ajankohtaista

Seura

Historia

Hirvisuuli

Metsästys

Hirvenmetsästys

Riistanhoito

Kilpailutoiminta

Säännöt

Tilastot

Linkit

Kuvagalleria

Palaute

 

HIRVENMETSÄSTYS 2008

Jahtipäällikkönä Keijo Tähtinen, lupia 5+4

25.10.
Tänä vuonna jahti alkoi pari viikkoa normaalia myöhempään. Pari vetoa otettiin miehissä ja pari koiralla, mutta hirveä ei päästy näkemään. Paras koira oli kuitenkin jätetty kotia kiiman vuoksi, mutta josko se seuraavana viikonloppuna olisi jo iskussa.

1.11.
Aamun valjettua lähdettiin 18 miehen voimin hirviä hakemaan. Rydistössä ei ollut mitään, mutta Korpusjärven pohjasta Keijon Bella löysi ylivuotiaan naaraan. Hirvi meinasi jo karata, mutta Olli pääsi kuitenkin sen ampumaan, ja näin hänkin pääsi liittymään hirvenkaatajien kunniakkaaseen joukkoon. 
2.11. Päivä oli keliltään nätti ja saalis sen mukainen. Isostamaasta koirat toivat Ossin eteen nelipiikkisen sonnin, joka uuden aseen toimesta hengestään pääsikin. Myös heikki pääsi ampumaan isoa lehmää, mutta se kuti osui jalkaan. Koira pantiin jäljelle, ja pari tuntia kestäneen jahdin päätteeksi Keijo lopetti sen seisontahaukuun.

8.11.
Päivä oli varsin märkä. Kolme ajoa koiran kanssa otettiin ja viimeisestä Rydistön ajosta koirat löysivät ylivuotiaan lehmän. Hirvi tuli pariin otteeseen hollille, lähimmillään kymmenen metrin päähän. Aamulla oli kuitenkin sovittu, että lehmää ei ammuta, joten se hirvi sai jatkaa matkaansa Honkajärvelle.


Seurantakokouksessa todettiin, että Merikarvialla on jäljellä 60 isosta ja 80 vasasta vielä 28 ison ja 50 vasan lupaa. Kukaan seuroista ei ollut vielä kaikkia ampunut, mutta ylikyläläisillä oli enään yksi lupa. Hirvitilanteesta päätellen ainakin vasoja jää ampumatta.

15.11. Isojoentien länsipuolta koluttiin sekä koirilla, että miehissä, mutta hirveä ei löydetty. Tuoreita jälkiä ja paskaa maastossa kyllä oli.
16.11. Aamulla haeskeltiin tuoreita jälkiä tuloksetta. Kolme vetoa sitten suulin lähistöltä otettiin, mutta peuraa kummempaa ei näkynyt. Josko ensi viikonloppuna olisi jo lunta niin hirvet löytyisivät paremmin; mikäli niitä vielä on?

22.11. Toivottu lumi satoi maahan joten nähtiin onko alueella hirviä. Aamulla seurattiin eilisiä emän ja vasan jälki, mutta ne olivat menneet Leppijärven suuntaan. Lähdettiin sitten hakemaan kahta illalla liikkunutta isoa hirveä. Ne olivat kuitenkin menneet takaisin Honkajärvelle, mutta Rydistöstä löytyi kaksi yksinäistä lehmää. Niistä toinen oli sama mitä Touko pääsi jo pari viikkoa sitten tähtäilemään, mutta se sai jatkaa matkaansa Honkajärvelle. Toista lehmää vielä jahdattiin, mutta tuloksetta.
23.11.Aamulla löydettiin emä ja kaksi vasaa Välijoesta. Ne pääsivät kuitenkin passittomasta kohdasta karkaamaan. Tätä seurasi kiivas takaa-ajo, jonka tuloksena Erkki ampui Rydistön rummuilla vasoista toisen. Toistakin hän yritti, mutta se jatkoi matkaansa. Honkalaisten kanssa sitä yritettiin vielä saada, mutta vasa meni menojaan.
Hirviä oli viikonloppuna hyvin liikenteessä ja kahdeksan eri hirveä päästiin myös näkemään.

29.11. Lumet eivät olleet vielä sulaneet, joten päivä käynnistyi jälkien haulla. Isoonmaahan sitten suunnistettiin ja siellä Jarmo pääsi yksinäistä lehmää ampumaan, mutta ase ei ollut käynnissä, ja hyvästä hollista huolimatta hirvi jatkoi matkaansa. Välijoesta koira ajoi liikkeelle emän ja vasan, mutta ne pääsivät Raunon pihan kautta karkuun. Passista poistuessa huomattiin vielä tuoreet yksinäisen vasan jäljet, jotka menivät Koittanjärveen. Aamulla siis jatketaan siellä.
30.11. Yksinäistä vasaa yritettiin löytää, mutta koko päivän kestänyt räntäsade peitti allensa sekä jäljet että hirvet, joten tyhjin käsin saatiin lähteä kotiin.

6.12. Paikkapaikoin oli maahan tullut pientä lumihärmää, joten teiltä päästiin taas jälkiä haeskeleen. Heitonnevan reunasta koira löysikin jälkien päästä pienen sonnin, jonka Olli pääsi Rydistön tielle ampumaan. Yksinäisiä hirven jälkiä näkyi muitakin, mutta niiden jättäjiä ei löydetty. Sen sijaan Välijoella passimies karkotti emän ja kaksi vasaa liikkeelle, jotka suunnistivat Korpusjärven yli. Hirvet olivat jo karata, mutta Hannu kerkesi tietä pitkin eteen ja sai jälkimmäisen vasan ammuttua.
7.12. Kaksi vasan ja emän porukkaa oli alueella liikkunut, mutta niitä ei löydetty. Sen sijaan Ahosta löytyi yksinäinen lehmä, jonka Olli sai luvan ampua Ruusankorven pellon reunaan; ja niskalaukauksella jälleen.
Nyt on vielä kaksi vasan lupaa jäljellä. Jos tulisi kunnon lumipeite maahan niin niitä vielä jaakataan.

13.12. Aamulla haeskeltiin jälkiä ja Lahnajärvestä löytyikin yksinäisen vasan jäljet. Sitä sitten jahdattiin, mutta kahteen kertaan se pääsi passiketjun välistä karkaamaan. Lopulta yritettiin vielä jäljittää sitä, mutta eihän siitä lumen puutteen vuoksi tullut mitään, joten päätettiin aloittaa hirvien palottelu. Joulukuun lopulla lauantaina 27.12. mennään vielä katsomaan josko sama vasikka löytys.

27.12.
Kinkkua oltiin sulattelemassa ja jahdattiin sitä samaa liskua, mitä viime kerrallakin. Ahon kiviaidan takaa se löytyikin, ja Touko pääsi isoa urosvasaa ampumaan Konilahden pellolla, mutta ennakko oli puolimetriä liian pieni. Joni onnistui vielä hirveä jokipenkalle ampua, kun se oli menossa Marttanmaalle, ja siihen se kuoli. Uudenvuoden aattona tullaan hirvi paloittelemaan, ja katsotaan vielä viimeistä vasaa.

31.12. Ajo vielä otettiin, mutta vasaa ei löytynyt. Parin ison ja vasan porukka oli alueella liikkunut, mutta olivat Leppiläisten puolella. Näin ollen tämän vuoden saaliiksi kertyi 8 hirveä: 2 sonnia, 3 lehmää ja 3 vasaa. Jäljelle jäänyt kanta oli noin 6 hirveä. Metsästyspäiviä kertyi 15.
Kuvagalleriassa vielä kuvia kuluneelta kaudelta.

Hitvijahdin tulos Merikarvian RHY:n alueelta

SEURA Uros Naaras Vasa Yht Jäävä kanta
Alakarvia 3 2 4 9 9
Honkajärvi 1 2 4 7 8
Kasalanjoki 5 3 8 16 10
Koittankoski 2 3 3 8 6
Lauttijärvi 4 3 10 17 10
Eteläinen 5 6 4 15 18
Itäinen 2 3 8 13 20
Merikarvia 6 2 7 15 24
Metsän-Veikot 5 2 4 11 16
YHTEENSÄ 33 26 52 111 121

Kaatoprosentti oli 85%, urosprosentti 55% ja vasaprosentti 47%

Sivua päivitetty viimeksi 15.1.2009 © Aki Palomäki & Joni Saunaluoma 2006